Lumoavan korut tehdään käsityönä Kuopiossa, maailman pohjoisimmassa korutehtaassa.
Järvi-Suomen sydämessä kierrätetty jalometalli saa uuden muodon ja elämän.
Suunnittelijoidemme uneksimat ja piirtämät mallit muuttuvat todeksi kultaseppien käsissä – ja näin syntyneen korun avulla sinä voit näyttää tunteesi, muistaa lähimmäistä tai yllättää itsesi! Lumoavan koru on kestävä ja eettinen valinta, ja sellaisen hankkimalla tuet kotimaista työtä.
Meiltä voit valita korun kaikkiin elämäsi hetkiin.
Korumme koskettavat, koristavat ja lumoavat.
Kotimaiset Lumoava korut herättävät fiiliksiä ja henkivät asennetta ja yhteishenkeä. Naisille mallit kuten Bella, Hertta sekä Pihla tai miehille Soturi sekä Mahti ja lastensairaalan hyväksi myytävä Hali ovat nousseet nopeasti yhdeksi ostetuimmista koruista Suomessa. Upeat Afrodite ja Rakkain korusarjat naisille. Ystävänpäivänä julkaistu Aarre ja äitienpäivänä julkaistu Muruseni.
UUTUUDET 2018-2019
Upeat uutuudet Taika, Silmu, Fantasia sekä Kaneli. Syksyn 2019 uutuuksina Kaikkeus, Love, Primus sekä Vuoksi.
Lumoava Taika korusarja on Eelis Aleksin kädentyötä. Suunnittelun pohjana on ollut kauniisti kaartuva puunoksa.
Lumoavan Silmu korusarjan suunnittelija on Inni Pärnänen. Yksityiskohdista kokonaisuuteen.
Carina Blomqvistin suunnitteleman upean Fantasia korusarjan keskiössä on maaginen pöllöhahmo.
Lumoava Kaneli korusarjan suunnittelija on Heikki Hartikainen. Inspiraation korusarja on saanut kanelitangosta.
Lumoavan korusarja Muruseni on kaikille äideille ja mummeille suunniteltu hopeinen kaulakoru, johon voi lisätä tyttö- ja/tai poikaheloja.